Toiminta

Etusivu / Suomeksi / Pielavesi-Info / Pielaveden kylät / Jylhä / Toiminta

Kylän tärkeimmän elinkeinon muodostaa maa- ja metsätalous.

Maatalouden harjoittajista huomattava osa on nuorehkoja yrittäjiä ja päätuotantosuunta on lypsykarjatilat. EU:n vaikutus näkyy tilojen koon kasvamisena ja tuotantotekniikan kehittymisenä.

Pienessä mitassa on kylällä muutakin yritystoimintaa, mm. lähdeveden kauppa myös ulkomaille, pilkkien valmistusta ja erikoistumista kananmunien tuotannossa maatalouden rinnalla.

Uusimpana hankkeena kylälle on syntynyt luontomatkailu- ja majoitus yritys.

Jylhänkylän uusi laavu

Yrityksen toimintaan liittyy mökinvuokrauksen lisäksi mm. nuottausta ja kehitteillä on kanoottimelontapalvelujen järjestäminen. Matkailuyritys toimii yhdessä kyläläisten kanssa. Yhdessä on rakennettu ja kohennettu mm. venelaituri, uimaranta ja kylätapahtumien järjestämispaikaksi kaksi laavua sekä luontopolkureitti.  

Jylhänkylän osakaskunta tarjoaa myös kyläläisille mahdollisuuden mm. nuottaukseen paitsi virkistystapahtumana, mutta  myöskin erityisesti nuorisolle nuottausperinteiden vaalimiseksi ja innostuttamiseksi kylähankkeeseen liittyvänä perustettavassa tukikohdassa.   

laavuranta laitureineen

Pielaveden seurakunnan, Jylhänkylän seurakuntapiiri kyläläisten yhteistoimintana järjestää kaksi kertaa kuukaudessa hartaus- ja laulutilaisuuden vuorotellen eri talouksissa, samoin yhden kinkeritilaisuuden vuosittain.

Urheiluun nuorisolla on kiinnostusta ja on perheitä jotka kuljettavat nuoria urheiluharrastuksiin kirkolle ja mm. Pihtiputaan keihäskarnevaaleiden koulutustapahtumaan. Sen myötä kylällä on keihäänheiton mitalisteja Suomen mestaruustasolla ja jopa EM:n tasolla nuorten hopeaheittäjä.        

Vuosittainen hirvenhiihto pitäjänmestaruushiihtona on kyläläisten yhteinen ponnistus hirviseuran puitteissa. Kyläyhdistys on järjestänyt vuosittain rantakalaillan yleisölle heinä-elokuussa ja perinteisenä on jatkunut kevätjäillä pilkkitapahtuma erilaisine oheistapahtumineen.