Siirry sisältöön

Nuorisopalvelut

Nuorisotyö

Nuorisotyö on nuorten hyvinvoinnin ja kasvun tukena elämän eri osa-alueilla. Nuorisotyö antaa mahdollisuuden osallistua, järjestää, tutustua, luoda. Nuorisotoimi järjestää nuorille mielekästä vapaa-ajan toimintaa kuten retkiä, teemailtoja, kursseja, yms. Nuorisotyö tarjoaa eri-ikäisille nuorille vapaa-ajan toimintaa sekä auttaa ja tukea palveluohjauksellisesti monenlaisissa elämäntilanteissa ja työelämän alkutaipaleella.

Nuorisotyön painopistealueina ovat nuorten elinolojen parantaminen ja edellytysten luominen nuorten kansalaistoiminnalle yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.

Etsivä nuorisotyö

Etsivä nuorisotyö tarjoaa apua 15-29-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille niiden asioiden hoitamisessa, jotka aiheuttavat nuorelle päänvaivaa arjessa. Haasteet voivat liittyä esimerkiksi koulu- tai raha-asioihin, työnhakuun, asumisen pulmiin tai mihin tahansa muuhun asiaan, jossa nuori kokee tarvitsevansa apua.

Nuorelle tarjotaan yksilöllistä, pienin askelin etenevää tukea. Toiminta lähtee nuoren toiveista ja tarpeista ja on nuorelle täysin luottamuksellista ja vapaaehtoista. Tarvittaessa nuoren verkostoon kootaan yhteistyökumppaneita esim. TE-toimisto, sosiaalityö, oppilaitokset, järjestöt, terveyteen liittyvät palvelut jne.

Etsivä nuorisotyöntekijä tapaa nuorta ja etsii nuoren kanssa vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin ja auttaa nuorta saavuttamaan tarvitsemansa palvelut, esimerkiksi asioimaan eri viranomaisten kanssa tai hakemaan työhön tai koulutukseen.

Ota yhteyttä

Turkka Mika

nuorisotyöntekijä

040 489 4957

mika.turkka@pielavesi.fi

Kumpulainen Ansku

etsivä nuorisotyöntekijä

040 124 3978

ansku.kumpulainen@pielavesi.fi

Paananen Roosa

etsivä nuorisotyöntekijä

044 297 3617

roosa.paananen@pielavesi.fi