Säviän koulu
Säviän koulu sijaitsee Säviän kylässä, Pielavesi-järven ja Nilakan risteyskohdassa, kauniin järvimaiseman syleilyssä.
Lukuvuonna 2024 koulussa on 41 oppilasta luokilla 0-6. Koulussamme työskentelee kolme luokanopettajaa ja kolme koulunkäynninohjaajaa, laaja-alainen erityisopettaja ja resurssiopettaja. Koulurakennuksessa sijaitsee myös päiväkoti Muksula. 0-2-luokkalaisille järjestetään koulun tiloissa iltapäiväkerhotoimintaa. Kerhossa mm. levätään, syödään välipala, tehdään läksyjä, liikutaan ja askarrellaan.
Tunnen kaikki nimeltä!
5-luokkalainen poika, Säviän koulun oppilas
Opetuksessa huomioidaan luonto eri vuodenaikoina. Koulun pihassa on kaukalo ja pihalta lähtevät hiihtoladut. Koulussa järjestetään myös kerhotoimintaa koulupäivien jälkeen.
Meille tärkeitä arvoja
- luonto
- yhteisöllisyys
- tunne- ja vuorovaikutustaidot
- liikunta
- yrittäjyys
Koulumme vanhemmat ovat perustaneet vanhempainyhdistyksen, Säviän Vanhemmat r.y. Aktiivisen yhdistyksen tukemana koululaiset ovat saaneet käyttöönsä erilaisia välituntivälineitä sekä pääsevät vuosittain retkille. Kyläyhteisön monet toimijat tekevät yhteistyötä koulun kanssa, josta syntyy yhteisöllinen, lämmin sekä välittävä ilmapiiri.
Etäisyydet Säviästä
Säviä on sopivasti lähellä kaikkea!
Ota yhteyttä
Säviän koululla järjestetään perusopetusta 0-6 luokkalaisille.
Verkkosivu
Säviän koulun Peda.net -sivuPuhelinnumero
Säviän koulu
+358 404894195
Käyntiosoite
Virranniskantie 18
72550 SÄVIÄ
Korhonen Sari
Säviän koulun koulunjohtaja
050 517 7120
sari.korhonen@pielavesi.fi