Kelan etuuksiin tulee muutoksia vuonna 2026
Kela on julkaissut verkkosivuillaan tiedotteen(siirryt toiseen palveluun) vuonna 2026 voimaan tulevista muutoksista Kelan myöntämiin etuuksiin. Alle on poimittu muutama keskeinen muutos.
Toimeentulotukeen muutoksia: uudet velvoitteet ja tiukemmat ehdot helmikuusta alkaen
Toimeentulotukilakiin tulee 1.2.2026 muutos, joka lisää tuen velvoittavuutta ja tiukentaa ehtoja. Uudistus ohjaa asiakkaita hakemaan toimeentulotukeen nähden ensisijaisia tukia ja kokoaikatyötä tuen perusosan alentamisen uhalla. Uudistuksen yhteydessä tuesta poistetaan 150 euron ansiovähennys. Muutos vaikuttaa myös muun muassa siihen, miten vuokran osuus maksetaan.
Toimeentulotukeen tehdään 1.1.2026 kansaneläkeindeksin mukainen 0,5 % korotus. Tämä tarkoittaa, että yksin asuvan perusosa nousee 2,77 eurolla 596,32 euroon kuukaudessa. Kuitenkin 1.2.2026 voimaantulevan lainmuutoksen seurauksena kaikkien 18 vuotta täyttäneiden perusosaa leikataan 2–3 %. Esimerkiksi yksin asuvalla tämä tarkoittaa, että perusosa laskee 17,89 eurolla 578,43 euroon kuukaudessa. Perusosan leikkaukset tehdään tukiin 1.3.2026 alkaen.
Lue lisää toimeentulotuen muutoksista(siirryt toiseen palveluun).
Työttömyystuen karenssit kiristyvät 1.3.2026 alkaen.
Lakimuutoksen jälkeen työllisyyspalvelut asettaa työttömälle 7 päivän karenssin, jos tämä laiminlyö työnhaun tai työvoimapalveluihin osallistumisen yhden kerran.
Toisesta laiminlyönnistä työllisyyspalvelut asettaa työttömälle 6 viikon työssäolovelvoitteen. Työssäolovelvoite tarkoittaa, että työtön saa työttömyystukea vasta, kun hän on täyttänyt työssäolovelvoitteen olemalla töissä tai osallistumalla työllistymistä edistävään palveluun vähintään 6 viikon ajan.
Laiminlyöntien määrää tarkastellaan jatkossakin vuoden ajalta, ja tarkastelujakso alkaa ensimmäisestä laiminlyönnistä. Karenssien muutos tulee voimaan 1.3.2026.
Peruspäivärahan ja työmarkkinatuen määrään ei tehdä korotuksia vuonna 2026. Niiden määrä on sama kuin nyt, eli 37,21 e/pv.
Uusi yleistuki työttömille 1.5.2026
1.5.2026 otetaan käyttöön uusi yleistuki, joka korvaa Kelan nykyiset työttömyystuet eli työmarkkinatuen ja peruspäivärahan.
Yleistuki on uusi taloudellinen tuki Suomen sosiaaliturvajärjestelmässä. Se on tarkoitettu työttömille, joilla ei ole oikeutta ansiopäivärahaan tai joiden ansiopäivärahakausi on päättynyt. Yleistukea haetaan Kelasta.
Yleistuen määrä on sama kuin nykyisen työmarkkinatuen ja peruspäivärahan määrä eli 37,21 euroa päivässä (keskimäärin 800 euroa kuukaudessa) vuonna 2026.
Jos yleistuen saajalla on myös palkkatuloja, yleistuki sovitellaan yhteen palkan kanssa samalla tavalla kuin nykyisin työttömyystuissa.
Yleistuessa on tarveharkinta. Se tarkoittaa, että muut kuin palkkatulot, esimerkiksi pääomatulot, voivat pienentää tuen määrää.
Pääomatulojen lisäksi esimerkiksi nämä tulot voivat pienentää yleistuen määrää tarveharkinnassa:
- omaishoidon tuki
- osittainen varhennettu vanhuuseläke
- perhehoitajan palkkiot
- tekijänoikeuskorvaukset.
Jos pääomatuloja tai muita kuin palkkatuloja saa yli 311 euroa kuukaudessa, näistä tuloista puolet vähennetään yleistuesta.
Jos yleistuen saaja asuu vanhempiensa kanssa, vanhempien tulot voivat vaikuttaa yleistuen määrään samalla tavalla kuin nykyisin työmarkkinatuessa.
Säästöt tai omaisuus, kuten asunto, auto tai tilillä olevat rahat eivät vaikuta yleistuen määrään. Tuen määrään eivät vaikuta myöskään puolison tulot tai kämppäkaverin tulot.
Jos saat yleistuen käyttöönoton aikaan työmarkkinatukea tai peruspäivärahaa, Kela siirtää sinut yleistuen saajaksi.
Laki yleistuesta tulee voimaan 1.5.2026. Kela tiedottaa asiakkaitaan yleistuesta Työttömyys-sivuilla ja ohjaa yleistuen hakemisessa OmaKelassa.
Lue lisää yleistuesta(siirryt toiseen palveluun).
Lue lisää
Voit lukea tiedotteen kokonaisuudessaan Kelan verkkosivuilta.