KOOO-hankkeen kysely päättyi, seuraavana vuorossa Meijän kirjasto -työpajat!

Kirjasto osana Opinportin olohuonetta -hankkeen kyselyssä kartoitettiin kuntalaisten nykyisiä tapoja käyttää kirjastoa sekä toiveita tulevan Opinportin kirjaston toimintoihin ja tunnelmaan liittyen. Helmikuun lopussa päättyneeseen kyselyyn saatiin 385 vastausta. Tavoitteena oli saada vastauksia etenkin nuorilta ja lapsiperheiltä sekä myös sellaisilta henkilöiltä, jotka eivät vielä käytä kirjaston palveluja. Sellaisia henkilöitä, jotka eivät vielä käytä kirjastoa oli vastaajista 60. Alle 18-vuotiailta vastauksia saatiin 166. Kyselyn analyysi etenee vaiheittain kevään aikana ja valmistuu kokonaisuudessaan huhti–toukokuussa.
Meijän kirjasto -työpajat 18.3. & 19.3.
Seuraavaksi KOOO-hanke järjestää Meijän kirjasto -työpajat kirjastolla 18.3. klo 13–14 ja 19.3. klo 17–18:30. Työpajoissa pureudutaan tarkemmin tulevan kirjaston sisustukseen, palveluihin sekä esteettömyyteen ja saavutettavuuteen. Työpajat ovat kaikille avoimet, ja myös lapsille on järjestetty omaa ohjelmaa. Lisäksi tapahtumissa on kahvitarjoilu. Molempien työpajojen sisältö on sama, vain päivä ja kellonaika vaihtuu.
Työpajoissa pääsee mm. äänestämään suosikkiaan kirjaston värimaailmaksi ja pintamateriaaleiksi sekä esittämään toiveita kirjaston kalusteisiin liittyen. Kirjaston sisustussuunnittelija saa äänestyksen tulokset ja kalustetoiveet käyttöönsä työnsä tueksi. Työpajasta ja kyselystä saadun tiedon perusteella koostetaan esteettömyys- ja saavutettavuussuunnitelma, joka käy lausuntokierroksella Pielaveden vanhus- ja vammaisneuvostossa. Tämän jälkeen se toimitetaan sisustussuunnittelijalle ja kirjaston henkilökunnalle. Lisäksi työpajoista ja kyselystä kerätyt tiedot palvelutarpeita koskien toimitetaan kirjaston henkilökunnan käyttöön.
Ensimmäinen kirjaston sisustussuunnitelma esitellään huhtikuussa
Sisutussuunnittelija vierailee kirjastolla 14.4. Klo 17–19. Tilaisuudessa sisustussuunnittelija esittää ensimmäisen näkemyksensä kirjaston sisustussuunnitelmasta ja yleisöllä on mahdollisuus esittää kysymyksiä ja toiveita. Tilaisuus on kaikille avoin.