Siirry sisältöön

Kuntalaistutkimus 2024: Tuloksia tärkeistä asioista hyvässä kotikunnassa

Uutinen
11.10.2024
Kuntalaiset pitävät turvallisuutta ja hyvää asuinympäristöä kaikkein tärkeimpinä asioina hyvässä kotikunnassa, selviää Kuntaliiton touko-kesäkuussa toteuttamasta Kuntalaistutkimuksesta, johon vastasi yli 10 000 kuntalaista 46 kunnasta.

Kuntaliiton Kuntalaistutkimuksen tuloksien julkaisu jatkuu. Nyt julkaistut tulokset käsittelevät sitä, miten tärkeänä vastaajat pitävät eri asioita hyvässä kotikunnassa. Pielavedellä Kuntalaistutkimuksen kyselyn sai 350 Digi- ja väestötietoviraston satunnaisotoksella valittua yli 18-vuotiasta kuntalaista ja kyselyyn vastasi Pielavedeltä 124 henkilöä.

Kyselyyn vastanneista noin 10 500 henkilöstä 75 prosenttia pitää turvallisuutta ja 68 prosenttia hyvää asuinympäristöä erittäin tärkeänä tekijänä hyvässä kotikunnassa. Myös hyvä asunto, perhe ja muut läheiset sekä luonnonläheisyys nousivat merkittäviksi tekijöiksi hyvän kotikunnan määrittelyssä​.

Myös Pielaveden vastauksista nousevat esiin samat tärkeimmät tekijät hyvän kotikunnan määrittelyssä. Turvallisuutta erittäin tärkeänä tekijänä hyvässä kotikunnassa piti 80 prosenttia kyselyyn vastanneista kuntalaisista. Melko tai erittäin tärkeänä turvallisuutta hyvän kotikunnan tekijänä piti 97 prosenttia Pielaveden vastaajista.

Seuraavaksi tärkeimmiksi hyvän kotikunnan tekijöiksi nousivat hyvä asuinympäristö ja luonnonläheisyys. Kumpaakin tekijää erittäin tärkeänä hyvässä kotikunnassa piti 62 prosenttia Pielaveden vastaajista.

Turvallisuuden, hyvän asuinympäristön ja luonnonläheisyyden lisäksi Pielavedeltä kyselyyn vastanneista yli puolet piti erittäin tärkeänä hyvän kotikunnan tekijänä myös perhettä ja muita läheisiä (58 %), hyvää asuntoa (52 %) ja hyviä julkisia palveluita (51 %).

Voit tutustua kaikkia vastaajia koskeviin tuloksiin tarkemmin Kuntaliiton verkkosivuilla https://www.kuntaliitto.fi/tiedotteet/2024/turvallisuus-ja-hyva-asuinymparisto-tarkeimpia-hyvan-kotikunnan-tekijoita(siirryt toiseen palveluun)

Kuntalaistutkimus 2024

Tiedot käyvät ilmi Kuntaliiton Kuntalaistutkimus 2024 -kyselystä, johon vastasi touko-kesäkuussa noin 10 500 suomalaista. Kyselytutkimus on toteutettu osana Kuntaliiton Erilaistuva KuntaSuomi 2025 -tutkimusohjelmaa ja siinä on mukana 46 erikokoista ja erityyppistä kuntaa eri puolilta Suomea.

Lisätietoja Kuntalaistutkimuksesta 2024: www.kuntaliitto.fi/kuntalaistutkimus2024(siirryt toiseen palveluun)

Tutkimuskunnat: Asikkala, Askola, Espoo, Hamina, Hattula, Hirvensalmi, Hollola, Hämeenlinna, Ilomantsi, Inari, Jyväskylä, Kankaanpää, Keitele, Kemiönsaari, Keuruu, Kirkkonummi, Kitee, Kuusamo, Lappajärvi, Lappeenranta, Lapua, Mikkeli, Mustasaari, Naantali, Nivala, Oulainen, Parkano, Petäjävesi, Pielavesi, Pirkkala, Pudasjärvi, Puolanka, Raasepori, Raisio, Rautalampi, Salo, Sipoo, Säkylä, Toholampi, Tornio, Turku, Vaasa, Vantaa, Virolahti, Virrat ja Vöyri.