Pielaveden kunta selvittää energiapuun uusia hyödyntämismahdollisuuksia

Puhtaan siirtymän myötä puun polttoon perustuva energiantuotanto vähenee, koska esimerkiksi kaukolämpölaitokset alkavat siirtyä sähköpohjaisiin ratkaisuihin seuraavien 3-5 vuoden sisällä. Kaukolämpöä tuotetaan jatkossa entistä enemmän sähköllä puun sijasta. Muutos haastaa perinteisen energiapuun käytön ja luo tarpeen uusille hyödyntämistavoille.
Pohjois-Savon liitto on myöntänyt Pielaveden kunnalle 42 800 euroa tukea Yhteen hiileen – energiapuun uudet hyödyntämismahdollisuudet -hankkeelle. Hankkeessa selvitetään, mitä uusia käyttökohteita ja hyödyntämismahdollisuuksia energiapuulle voisi olla Pielavedellä.
Yhteen hiileen – energiapuun uudet hyödyntämismahdollisuudet
Toteutusaika: 1.5.-31.12.2025
Hankkeen rahoitus:
– Pohjois-Savon liitto, Alueelliset innovaatiot ja kokeilut -määräraha – AIKO 42 800 €
– Kunnan rahoitusosuus 10 700 €
– Hankkeen kokonaiskustannukset 53 500 €
Vähenevä energiapuun kysyntä vaikuttaa metsätalouteen energiapuun myyntitulon ja metsänhoidollisten toimenpiteiden kustannusten kautta. Jos energiapuunkeruu jätetään tekemättä, vaikuttaa se myös metsän tuottoon.
Kunnanjohtaja Johanna Viita kertoo, että Pielaveden kunnan yhteisöverotuotoista lähes 90 prosenttia saadaan puunmyyntituloista. Hankkeen päätavoitteena on löytää energiapuulle uusia käyttökohteita ja hyödyntämismahdollisuuksia. Samalla on tärkeää vaikuttaa energiapuun käyttöön liittyvän yritystoiminnan ja työpaikkojen syntymiseen Pielavedelle, toteaa Viita.
Hankkeessa teetään kaksi selvitystä ostopalveluina. Toisessa selvitetään energiapuuketjun nykytilaa ja tilannetta viiden vuoden kuluttua, energiapuun uusia käyttökohteita ja hyödyntämismahdollisuuksia sekä uuden liiketoiminnan mahdollisia kaavoitustarpeita. Toisessa selvityksessä kartoitetaan pielavetisten metsänomistajien toiveita, ajatuksia ja näkymiä puunpolton vähentyessä.
Hankkeen etenemisestä ja tuloksista tiedotetaan kunnan verkkosivuilla.