Siirry sisältöön

Pöhinää Pielavedellä -hanke haluaa haastaa perinteiset ajattelun ja tekemisen mallit

Uutinen
29.1.2026
Pielavesi ei muutu, mutta tapa katsoa sitä muuttuu.

Jokaisessa kunnassa on jotain ainutlaatuista. Usein se on niin lähellä, että siihen on jo ehditty tottua. Se, mikä on paikalliselle arkipäivää, voi matkailijalle olla juuri se syy kiinnostua ja jäädä pidemmäksi aikaa.

Tammikuun puolivälissä Pöhinää Pielavedellä -hankkeen projektipäällikkönä aloittaneen Hannu Nevalan mukaan hankkeen keskiössä on näkökulman muutos: miten tuttua ympäristöä, keskustaa ja sen toimintoja voidaan katsoa matkailijan silmin, mutta samalla paikallisten toimijoiden näkökulmasta.

Hanke rakentuu kahdesta toisiaan tukevasta kokonaisuudesta. Ensimmäinen liittyy Pielaveden keskusta-alueelle laadittavaan master plan -suunnitelmaan, jonka tavoitteena on löytää uusia käyttötarkoituksia tonteille, joilla tällä hetkellä sijaitsee purettavia tai muuten rapistuvia rakennuksia. Osa kohteista on kunnan omistuksessa, osa yksityisiä. Master planin laatii ulkopuolinen toimija ja valmistelussa osallistetaan laajasti kuntalaisia ja muita paikallisia toimijoita.

Pöhinää ei synny yksin eikä valmiilla kaavoilla

Hannu Nevala, projektipäällikkö

Toinen osa-alue keskittyy uusien matkailutuotteiden, -palveluiden ja -konseptien kehittämiseen yhdessä yrittäjien ja muiden toimijoiden kanssa. ”Pöhinää ei synny yksin eikä valmiilla kaavoilla. Uudet palvelut ja tuotteet eivät synny hankkeen kammioissa, vaan yrityksissä ja ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Hankkeen rooli on auttaa näkemään mahdollisuuksia, tuoda ihmisiä yhteen ja tukea ideointia sekä kehittämistä”, Nevala toteaa. Mukaan mahtuu sekä vanhoja että ihan uusia avauksia.

Tällä hetkellä Pielaveden matkailu nojaa vahvasti presidentti Urho Kekkosen synnyinkotiin Lepikon torppaan sekä vierasvenesataman ravintola Laivuriin. Kohteet ovat merkittäviä ja vetovoimaisia, mutta usein matkailijan käynti rajoittuu näihin ja matka jatkuu nopeasti eteenpäin. Pöhinää Pielavedellä -hankkeen tavoitteena on yhdessä paikallisten yritysten ja toimijoiden kanssa muuttaa tätä asetelmaa ja luoda keskustaan ja sen ympäristöön uusia syitä viipyä pidempään.

Yhdessä tekeminen on hankkeen ytimessä. Kehittämistyössä korostuvat avoin ideointi ja avaukset, joista voi kasvaa ajan myötä pysyviä osia Pielaveden matkailutarjontaa. Pienikin palvelu tai idea voi olla matkailijan näkökulmasta ratkaiseva ja juuri näitä oivalluksia hankkeessa halutaan tunnistaa ja jalostaa eteenpäin.

Hanketta hallinnoi Pielaveden kunta ja JTF-rahoituksen se on saanut Pohjois-Savon liitolta. Hanke kestää vuoden 2027 loppuun saakka.

Lisätietoa

Nevala Hannu

projektipäällikkö

Pöhinää Pielavedellä -hanke

040 482 9609