Siirry sisältöön

Porukalla – Pielaveden kylätoiminnan ja osallisuuden kehittäminen -hanke on käynnistynyt

Uutinen
3.9.2025
Pielavedellä toteutetaan 1.6.2025-30.11.2027 Porukalla – Pielaveden kylätoiminnan ja osallisuuden kehittäminen -hanketta.

Kohderyhmä

Porukalla -hankkeen kohderyhminä ovat pielavetiset kylä- ja järjestötoimijat, nuoret sekä ikäihmiset.

Pielaveden kunnan rajoilla toimivat kylä- ja muut yhdistykset tekevät yhteistyötä luontevasti kuntarajojen yli. Näin ollen tarvittaessa hankkeen toimenpiteisiin voi osallistua naapurikuntien puolella toimivat asukkaat ja yhdistyksetkin, kun niiden toiminnassa on mukana pielavetisiä tai niiden toiminta ulottuu myös Pielaveden puolelle.

Mitä hankkeessa tehdään?

Hankkeessa lisätään kylien ja järjestöjen yhteistyötä, jaetaan osaamista, toteutetaan yhteisiä tapahtumia. Luodaan edellytyksiä järjestöjen uusille yhteisille hankkeille. Tuodaan kylät esille ja näkyväksi vahvuuksien kautta.
Käytännössä: Järjestetään koulutuksia, työpajoja, kaikille yhteisiä tapahtumia, verkostoidutaan ja kehitetään yhdessä uudenlaista toimintaa ja tapahtumia.

Nuoria kannustetaan mukaan kylä- ja yhdistystoimintaan nuoria kiinnostavien tapojen mm. digi- ja sometaitojen kehittämisen ja hyödyntämisen kautta.
Käytännössä: Järjestetään nuorille digi-, some-, valokuvaus- yms. koulutuksia ja tapahtumia. Lisätään nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia.

Ikäihmisten osalta kehitetään taitoja, joilla ikäihmiset pystyvät paremmin selviytymään erilaisista muutoksista mm. digitalisaation myötä. Lisäksi etsitään yhdessä keinoja turvallisuuden tunteen ylläpitämiseksi ja tuodaan varautuminen osaksi arkea.
Käytännössä: Järjestetään digikahviloita ja selvitetään digiosaamisen tasoa. Järjestetään varautumis- ja turvallisuuskoulutuksia ja perustetaan ”nopean toiminnan joukot” kylille, jotka voivat arjen häiriötilanteissa olla avuksi.

Rahoitus

Hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta Ylä-Savon Veturi Leader-ryhmältä.

Kokonaisrahoitus: 179 956,35 €
EU:n rahoitusosuus 143 965,08 €
Pielaveden kunnan rahoitusosuus 35 991,27 €

Hankkeen omarahoitus tulee Pielaveden kunnan kautta, Nilakan osuuspankin lahjoituksesta Pielaveden kylätoiminta ja osallisuushankkeelle (30 000 €) sekä kunnalle lahjoituksena osoitetuista testamenttivaroista.

Lisätietoa hankkeesta

Hankekoordinaattori

hankekoordinaattori

Porukalla -hanke

040 482 7184