Siirry sisältöön

Seppälän risteysalueen rakennustyömaa on valmistunut, Puistotien saneeraus jatkuu osin keväällä 2024

Uutinen
7.11.2023

Seppälän risteysalueen rakennustyömaa on valmistunut

Kuluneen syksyn aikana Seppälän teollisuusalueen risteykseen (Puustellintie-Pielavedentie) rakennettiin saareke, nykyistä Puustellintien ajorataa levennettiin saarekkeen kohdalla ja risteysalueelle tehtiin uutta asfaltointia. Seppälän risteysalueen urakalla on pyritty risteyksen
liikennejärjestelyjen parantamiseen.

Seppälän risteyksen rakennussuunnitelma

Pielaveden kunnan vuoden 2023 investointiohjelmaan on varattu, suunnittelun yhteydessä suoritettujen kustannuslaskentojen perusteella, Seppälän risteyksen liikennejärjestelyjen parantamiseen 50 000 euroa.

Seppälän risteyksen saarekkeen ja tien levennyksen rakentamisen toteutti Järveläisen maansiirto Oy.

Puistotien saneeraus on edennyt pitkälle, urakka saadaan loppuun keväällä 2024

Puistotien saneeraus on aloitettu syksyllä 2023. Puistotie saneerataan liikuntahallin ja Urho Kekkosentien väliseltä osuudelta, jonka pituus on noin 0,7 kilometriä. Puistotien poikkileikkausta on kavennettu, tieosuudelle on rakennettu 3,0 metriä leveä keskisaareke ja ajoradan asfalttipäällyste on uusittu. Poikkileikkauksen kaventamisella ja keskisaarekkeen rakentamisella on pyritty alentamaan ajonopeuksia ja siten parantamaan liikenneturvallisuutta.

Viikon 45 aikana keskisaarekkeen kivetykset vielä viimeistellään ja niihin istutetaan pilaritervaleppiä, jotka suojataan metallisella juuriston- ja rungonsuojalla. Myös tieosuuden katuvalaistus kaapeleineen uusitaan vielä kuluvan vuoden puolella. Vihertyöt (nurmetukset) jäävät toteutettavaksi keväälle 2024.

Pielaveden kunnan vuoden 2023 investointiohjelmaan on varattu, suunnittelun yhteydessä suoritettujen kustannuslaskentojen perusteella, Puistotien saneeraukseen 400 000 euroa. Koska Puistotien saneeraus siirtyy osin toteutettavaksi keväälle 2024, on esitetty, että osa vuoden 2023 Puistotien saneeraukseen varatuista määrärahoista siirretään ensi vuodelle.

Puistotien saneerauksen toteuttaa Järveläisen maansiirto Oy.

Ensi vuoden investointiohjelmassa on esitys Puistotien liikennemerkkien uusimisesta ja viherurakan toteutuksesta

Puistotien liikennemerkkien uusimiseen ja viherurakan toteutukseen on vuoden 2024 alustavassa investointiohjelmassa varattu 200 000 euroa. Tekninen lautakunta on 17.10.2023 hyväksynyt kunnan alustavan investointiohjelman vuodelle 2024 ja esittänyt sitä kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi.

Puistotien liikennemerkkien uusiminen ja viherurakka koskisi tieosuutta välillä Laurinpurontie – Urho Kekkosentie. Viherurakassa muun muassa poistettaisiin Puistotien katupuita, istutettaisiin uusia korvaavia puita ja tehtäisiin nurmetuksia. Lisäksi liikennemerkkien uusiminen nykyisen tieliikennelain mukaisiksi toteutettaisiin tieosuudelle tehtävän viherurakan yhteydessä. Liikennemerkit tulee pääosin korvata uuden tieliikennelain mukaisiksi 10 vuoden siirtymäajan kuluessa (uusi tieliikennelaki on tullut voimaan 1.6.2020).