Vesihuoltolaitos osallistuu Maailman vesipäivään yhdessä Puustellin koulun 7. luokan oppilaiden kanssa

Maailman vesipäivä on YK:n virallinen teemapäivä(siirryt toiseen palveluun), jota vietetään varsinaisesti sunnuntaina 22.3.2026. Maailman vesipäivää on vietetty vuodesta 1992 ja sen tarkoituksena on lisätä tietoa vesivarantojen vaikutuksesta taloudelliseen tuottavuuteen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Tänä vuonna teemapäivä keskittyy veden rooliin sukupuolten tasa-arvossa.(siirryt toiseen palveluun) Kansallinen vesilaitosyhdistys on esittänyt, että vesihuoltolaitokset voivat osallistua teemapäivään esimerkiksi nostamalla esiin tasa-arvon merkityksen omassa työyhteisössä, kertoa rekrytoinnista ja urakehityksen käytännöistä.
Pielaveden vesihuoltolaitos osallistuu Maailman vesipäivään yhdessä Puustellin koulun 7. luokan oppilaiden kanssa. Koululaisille järjestetään perjantaina 20.3.2026 tutustumiskäynti Pikonniemen jätevedenpuhdistamolle, jossa heille esitellään jätevedenpuhdistamon sekä muuta vesihuoltolaitoksen toimintaa. Tutustumiskäynnillä halutaan lisätä koululaisten tietoisuutta alan monipuolisista uramahdollisuuksista ja rohkaista nuoria hakeutumaan vesihuoltoalalle.