Siirry sisältöön

Vornankorven valmisteluvaiheen kaava-aineisto (kaavaluonnos) on nähtävillä samanaikaisesti YVA-selostuksen kanssa

Uutinen
22.5.2025

Vornankorven tuulivoimahanke

Ilmatar Pielavesi Vornankorpi Oy suunnittelee tuulivoimapuiston toteuttamista Pielaveden kunnan ja Kuopion kaupungin alueille. Hankealue sijoittuu Pielaveden, Kuopion ja Tervon rajalle Iso-Pangan ja Petäjäjärven väliin sekä Murto-Pajusen ympäristöön Iso-Pangan eteläpuolelle. Tuulivoiman hankealueen koko on noin 3 200 hehtaaria, josta noin 2 700 hehtaaria on Pielaveden kunnan ja 560 hehtaaria on Kuopion kaupungin alueella. Hankealue on pääosin metsätalousaluetta. Alueelle sijoittuu Pangansuon Natura 2000 alue.

Hankealueelle suunnitellaan enintään 18 uuden tuulivoimalan rakentamista, joista Pielaveden kunnan puolelle 13 kpl. Suunniteltujen voimaloiden kokonaiskorkeus on korkeintaan 350 metriä. Suunniteltujen tuulivoimaloiden yksikköteho on noin 7-10 MW ja kokonaisteho on arviolta noin 120-180 MW.

Hankkeen sähkönsiirtoa varten hankealueelle rakennetaan sähköasema. Hankealueella tuotettu sähkö on alustavien suunnitelmien mukaan tarkoitus siirtää valtakunnanverkkoon liittymällä hankealueen pohjoispuolella Savon Voima Verkon 110 kV voimajohtoon uudella, noin 7,6 km pituisella 110 kV ilmajohdolla, josta noin 0,8 km sijoittuu uuteen johtokäytävään ja loput olemassa olevan 110 kV johtokäytävän viereen. Sähkönsiirron ratkaisut tarkentuvat YVA-menettelyn edetessä ja hankkeen jatkosuunnittelussa. 

Osallistu ja vaikuta

Vornankorven tuulivoimahanke, ympäristövaikutusten arviointi

Vornankorven ympäristövaikutusten arviointiselostus (YVA-selostus) on nähtävillä 30.4.–
30.6.2025 välisenä aikana ympäristöhallinnon verkkosivuilla(siirryt toiseen palveluun).

Kaikilla on mahdollisuus esittää näkemyksensä YVA-selostuksesta. Mielipiteet ja lausunnot tulee toimittaa kirjallisena viimeistään 30.6.2025 Pohjois-Savon ELY-keskukselle osoitteella PL 2000, 70101 Kuopio (käyntiosoite Kallanranta 11, Kuopio) tai sähköisesti osoitteeseen kirjaamo.pohjoissavo@ely-keskus.fi. ELY-keskus toivoo, että lausunnot ja mielipiteet toimitetaan mahdollisuuksien mukaan sähköisessä muodossa.

Vornankorven tuulivoimaosayleiskaava, Pielavesi

Vornankorven tuulivoimaosayleiskaavan valmisteluvaiheen kaava-aineisto (kaavaluonnos) on nähtävillä 21.5.-30.6.2025 välisenä aikana Pielaveden kunnan verkkosivuilla.

Vornankorven tuulivoimaosayleiskaavan valmisteluvaiheen kaava-aineistoa koskevat kirjalliset mielipiteet tulee jättää viimeistään 30.6.2025 Pielaveden kunnan ympäristön ja asumisenpalvelualueelle joko sähköpostitse osoitteeseen: ymparisto@pielavesi.fi tai kirjeitse, os. Puustellintie 10, 72400 Pielavesi.

Vornankorven tuulivoimaosayleiskaava, Kuopio

Myös Kuopion kaupungin Vornankorven tuulivoimaosayleiskaavan valmisteluvaiheen kaava-aineisto (kaavaluonnos) on nähtävillä samanaikaisesti Pielaveden kunnan kaava-aineiston kanssa. Kuopion kaupungin kaava-aineistoihin pääset tutustumaan Kuopion kaupungin verkkosivuilla(siirryt toiseen palveluun).

Vornankorven tuulivoimahankkeen yleisötilaisuudet

Hanketta, YVA-menettelyä ja kaavoitusta koskevat esittely- ja yleisötilaisuudet järjestetään:

– Pielavesi: 26.5.2025 klo 17–19 Pielavedellä Suojalan seurantalolla (os. Puistotie 8, 72400 Pielavesi)
– Kuopio: 27.5.2025 klo 17–19 Kuopiossa Maaninkajärven koulukeskuksella (os. Maaningantie 49, 71750 Maaninka)

Yleisötilaisuuksiin on mahdollista osallistua myös etäyhteyden välityksellä, liittymislinkki löytyy lähempänä ajankohtaa ympäristöhallinnon verkkosivuilta(siirryt toiseen palveluun).

Ota yhteyttä

Vainikainen Juha

ympäristön ja asumisen johtaja

040 489 4834

juha.vainikainen@pielavesi.fi

Miettinen Emilia

hallinnon asiantuntija

hankinnat, kaavoitus, maankäyttö

ympäristön ja asumisen lautakunta, rakennusvalvontajaosto

040 489 4200

emilia.miettinen@pielavesi.fi