Siirry sisältöön

Vastaa Pohjois-Savon hyvinvointialueen kyselyyn palvelujärjestelmän uudistamisesta

Uutinen
19.3.2024

Pohjois-Savon hyvinvointialue on avannut asukkaille kohdennetun kyselyn palvelujärjestelmän uudistamisesta. Kyselyyn vastataan anonyymisti, eli nimettömänä. Kysely on avoinna sunnuntaihin 21.4.2024 saakka.

Kyselyssä kerätään asukkailta näkemyksiä muun muassa palveluverkon, liikkuvien palveluiden ja digipalveluiden kehittämiseen liittyen. Kyselyssä on esimerkiksi väittämiä sekä monivalintakysymyksiä, joilla kerätään mielipiteitä. Palautetta ja omia kehittämisehdotuksia voi jättää myös avoimin vastauksin.

Vastaa Pohjois-Savon hyvinvointialueen kyselyyn palvelujärjestelmän uudistamisesta sähköisellä lomakkeella

Kyselyyn vastataan anonyymisti, eli nimettömänä. Kysely on avoinna sunnuntaihin 21.4.2024 saakka.

Lue lisää uudistuksesta ja tutustu palvelujärjestelmän uudistamisehdotuksiin materiaalipaketista(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

Tulevaisuuden palvelujärjestelmää suunnitellaan parhaillaan – nyt on aika vaikuttaa

Pohjois-Savon hyvinvointialueen palvelujärjestelmän uudistaminen on käynnissä. Uudistus koskettaa kaikkia pohjoissavolaisia ja herättää paljon keskustelua. 

Kyselyn lisäksi oman kantansa voi tuoda esiin osallistumalla hyvinvointialueen järjestämiin alueellisiin kuulemistilaisuuksiin. Kuulemistilaisuuksiin ovat tervetulleita Pohjois-Savon alueen kaikkien kuntien asukkaat ja kuntien edustajat, hyvinvointialueen henkilöstö, sidosryhmien, kuten järjestöjen ja yritysten edustajat sekä muut kumppanit.

Lue lisää ja katso kiertueaikataulu(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

Hyvinvointialueen päätöksenteko- ja vaikuttamistoimielimiltä, kunnilta ja sidosryhmiltä, kuten järjestöiltä ja yrityksiltä on pyydetty lausunnot. 

Lue lisää lausuntopyynnöstä sidosryhmille(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

Tavoitteena on, että aluevaltuusto päättää palvelujärjestelmän uudistamisesta kokouksessaan 17.6.2024. Uudistusten toimeenpanon arvioidaan kestävän 3–4 vuotta, ennen kuin uusi järjestelmä on kokonaisuudessaan toiminnassa.