Asemakaavat
Asemakaavojen tarkoitus
Maankäyttö- ja rakennuslain(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) 50 § mukaan alueiden käytön yksityiskohtaista järjestämistä, rakentamista ja kehittämistä varten laaditaan asemakaava, jonka tarkoituksena on osoittaa tarpeelliset alueet eri tarkoituksia varten ja ohjata rakentamista ja muuta maankäyttöä paikallisten olosuhteiden, kaupunki- ja maisemakuvan, hyvän rakentamistavan, olemassa olevan rakennuskannan käytön edistämisen ja kaavan muun ohjaustavoitteen edellyttämällä tavalla.
Asemakaavojen laatiminen ja hyväksyminen
Maankäyttö- ja rakennuslain 51 § mukaan asemakaava on laadittava ja pidettävä ajan tasalla sitä mukaa kuin kunnan kehitys taikka maankäytön ohjaustarve sitä edellyttää. Maankäytön ohjaustarvetta arvioitaessa on otettava huomioon erityisesti asuntotuotannon tarve ja elinkeinoelämän toimivan kilpailun edistäminen.
Maankäyttö- ja rakennuslain 52 § mukaan asemakaavan hyväksyy kunnanvaltuusto. Valtuuston päätösvaltaa voidaan johtosäännössä siirtää kunnanhallitukselle tai lautakunnalle.
Maankäyttö- ja rakennuslain 54 § mukaan asemakaavaa laadittaessa on maakuntakaava ja oikeusvaikutteinen yleiskaava otettava huomioon siten kuin siitä edellä säädetään. Asemakaava on laadittava siten, että luodaan edellytykset terveelliselle, turvalliselle ja viihtyisälle elinympäristölle, palvelujen alueelliselle saatavuudelle ja liikenteen järjestämiselle.
Asemakaava on laadittava siten, että luodaan edellytykset terveelliselle, turvalliselle ja viihtyisälle elinympäristölle, palvelujen alueelliselle saatavuudelle ja liikenteen järjestämiselle.
Ota yhteyttä
Vainikainen Juha
ympäristön ja asumisen johtaja
040 489 4834
juha.vainikainen@pielavesi.fi
Määttä Mirja
hallinnon asiantuntija
hankinnat, kaavoitus, maankäyttö
ympäristön ja asumisen lautakunta, rakennusvalvontajaosto
040 489 4200
mirja.maatta@pielavesi.fi